Lapsiperheen roadtrip osa 3

Jyväskylä – Yyteri – Naantali

Mökkijuhannuksen jälkeen suuntasimme kohti Suomen New Yorkia(ystävääni lainaten) eli Jyväskylää.

Jyväskylässä piipahdettiin hoitamassa asioita ja sieltä jatkoimme suoraan kohti Karijokea.

Matkanvarrella pysähdyimme katsastamaan Perinnekylän.

Karhunpesä oli mainio pysähdyspaikka matkanvarrella.

Yövyimme Hannun luhdan lomamökeissä yhden yön ja jatkoimme kohti Naantalia Yyterin kautta.

Kengät pois ja nautiskelemaan.

Yyteri oli upea, tuntui kuin olisi ollut ulkomailla. Suomesta löytyy varsin erilaisia kolkkoja koluttavaksi.

Jatkoimme matkaa Rauman vanhaan kaupunkiin. Kävin tekemässä pikaisen katsauksen ympärilleni lasten nukkuessa.

Löysin tietysti käsityökaupan, missä piti käydä ihastelemassa.

Rauman vanha kaupunki on kiehtova ja sinne jäi paljon tutkittavaa ensi kerralle.

Pääsimme viimein määränpäähän Naantaliin. Yövyimme Naantalin kylpylässä ja keräsimme voimia Muumimaailmaan.

Meidän neiti odotti sydämensä pohjasta Muumimaailmaa ja jännittävä kokemus se olikin.

Muumimaailman jälkeen väsytti.

Päivä muumimaailmassa oli ihastuttava. Lasten ilosta tulee itsekin iloiseksi ja muumit olivat hurmaavia.

Olimme muumimaailman jälkeen niin väsyneitä, että päätimme jättää käynnin Turussa seuraavaan kesäpäivään.

Ajoimme onnellisina ja reissun rikastuttamina kohti kotia.

Olen iloinen, että teimme tämän retken ympäri Suomea seikkaillen. Matkailimme rennosti itseämme ja lapsiamme kuunnellen.

Suomi on todella upea maa matkailla ja lähimatkailu on in. Suosittelen vahvasti.

Minne sinä tykkäät matkailla?

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s