Sporttaajan villasukka

Minulla on ollut upea yhteistyöjakso huikean personaltrainerin kanssa. Tahdoin tehdä kiitokseksi pienen muistamisen.

Pähkäilin pitkään lahjaideaa, kunnes ajatus visioitui villasukiksi punttikuvalla.

Oli aika tehdä elämäni ensimmäiset villasukat.

En keksi parempaa miljöötä villasukan tekemiseen.

Olen vierastanut villasukkien tekoa, sillä päässäni on kummitellut ajatus “ylitsepääsemättömän vaikeasta” kantalapusta.

Aiemmat yritykseni tehdä villasukkia kaatuivat juuri tuohon surullisen kuuluisaan kantalappuun.

Onneksi vietimme mökkiviikonlopun parhaan ystäväni luona, joka on villasukkaexpertti.

Julistimme kilpailun; Kenellä on ensimmäisenä sukat valmiina?Ystäväni neuloi vauvalle ja minä 44-46 koon sukkia. Arvaatko kumpi voitti?

Ystäväni vuosien villasukkataidoista oli paljon hyötyä. Selätin ennakkoluuloni ja sain sukat valmiiksi avustuksella.

Villasukat oli mainio käsityö tehdä Trivial Pursuitin ja hyvien ystävien seurassa.

Kantalappukaan ei ollut niin paha, kuin sen maine.

Villasukkia valmistuu varmasti tulevaisuudessakin.

Nämä ovat hauska lahjaidea kuntoilun ystävälle.

Sporttista päivää sinulle myös!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s