Vuoden viimeisinä päivinä on hyvä muistella menneitä.
Olen ollut puolivuosikymmentä tämän rakkaan luomisharrastuksen parissa.
Päädyin puikkoihin pikkuhiljaa sattumalta.
Alussa oli visio ja tarve, joita ei kaupasta saanut.
Tahdoin suloisen koiranpedin, haluamaani en löytänyt mistään, joten aloitin tekemään itse.
Tuo ihana peti sai pienen rasavillin hampasissa kyytiä, mutta tuosta työstä syntyi elämänmittainen rakkaus puikkojen ja koukkujen parissa.
Seuraavan kerran palasin puikkoihin kesällä 2016.
Vauva oli tulossa ja vauvalle tarvitsi unipesän ja monta muuta tärkeää.
Neulontaharrastus hiipi pienien onnistumisien ja oppimiselämyksien kautta sydämeen.
Löysin työväenopiston ihanat käsityökurssit, joilla olen päässyt nauttimaan ja oppimaan hyvässä seurassa.
Molemmat lapset ovat vuorollaan päässeet ottamaan osaa minun lankaharrasteisiin.
Toinen ihmettelee lankakerien määrää.
Toinen tutkailee lankalaatuja.
Puoleen vuosikymmeneen mahtuu paljon aloitettua, paljon pääteltyä ja siltä väliltä.
Uudelleen tehtyä ja hälläväliä olkoon noin-ratkaisuja.
Seuraavalta vuosikymmeneltä odotan paljon. Mieleni valtaa uudet tuulet ja haasteet.
Tässä harrastuksessa on parasta luoda lämmintä läheisilleen.
Ammentaa koukullinen rakkautta.
Koukullinen Rakkautta 