Viime kesänä haaveilin hillastamisesta, mutta se tuntui toivottoman kaukaiselta haaveelta.
Olen vasta aluillani marjastusharrastuksen parissa ja tietotaitoa on vielä vähän. Puhumattakaan marjakätköjen sijanneista.
Toissapäivänä kävi kuitenkin pieni ihme. Olimme mustikoita poimimassa kunnes pienien sattumien kautta löysimme hilla-apajat.
Kiljaisin riemusta kun näin ensimmäisen hillan.
Se oli vielä raaka, mutta löytämisen riemu oli suunnaton. Poikkelehdin ympäriinsä ihmetellen noita pieniä väripilkkuja ympärilläni.
Olen seurannut facebookin marjaryhmää ja kadehtinut kaikkien upeita hillasaaliita.
Sain mahdollisuuden apajille ja olin valmis. Seuraavana aamuna kello soi 4.00 ja heräsin valmiina toimeen.
Mielikuvana minulla oli aamuhetki auringon noustessa lintujen visertäessä.
Todellisuus oli toinen, kaatosadetta ja vettä täynnä olevat kumisaappaat. Pieni jännitys miettiessäni, mitä jos karhu tulisi vastaan.
Märkä ja upotus ei retkeäni haitannut, päinvastoin, minussa heräsi taisteluntahto hilloista.
Jokainen hilla oli riemun arvoinen. Tuntui kuin olisin kerännyt kultaa, kirjaimellisesti.
Ensimmäinen lakkasaaliini oli 245g. Olen siitä hyvin iloinen.
Leivoin äidilleni juhlien kunniaksi lakkakääretortun suolaisella kinuskilla höystettynä.
Huomenna herään taas viideltä ja suuntaan suolle hillat mielessäni.
Koukullinen Rakkautta 