Joulun tuntua

Joulukuu ja luntakin jo ripottelee. Etsin pikkuhiljaa joulun tunnelmaa, vaikka mietinkin, miltä joulu tänä vuonna tuntuu?

Olen ihastunut luonnonläheisiin sisustusasioihin ja otin niistä myös vaikutteita tähän asetelmaan.

Olen lisäillyt joulua ripotellen sinne tänne ympäri kotia. Olohuoneen pöytää koristaa nyt pieni jouluasetelma.

Löysin Hemteksistä niin ihanan tuikkukipon, että se herätti heti vision jouluasetelmasta.

Keräsin maasta havuoksan, leikkasin uuden imupinnan ja asettelin maljakkoon. Oksa on pysynyt hyvänä ja välillä nenään kantautuu vieno joulun tuoksu.

Toinen ihana tuoksu kantautuu tästä kynttilästä, nimensä mukaisesti tämä tuo mieleen tuvan.

Kynttilän sytyttäessä matkaan mielessäni pohjoiseen ja tunnen lämpimän läiskähdyksen sydämessäni.

Aloitin etsimään joulua myös lukemalla tämän vuoden joululehteä, suosittelen tätä lämmöllä.

Paketoin myös muutaman lahjapaketin ja kuulin mielessäni lasten riemun.

Varmaa on se, että joulun tuntu herää viimeistään lasten aidosta ilosta ja jännityksestä.

Millasia jouluasioita sinä olet laittanut kotiisi?

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s