Ihanaa äitienpäivää. Päivän touhotukset on päätöksessä ja ajattelin muistaa sinua kakkutunnelmilla

Leivoimme lasten kanssa bostonkakun mummeille lahjaksi.

Kehittelin itse päässäni reseptin, visiona oli valkosuklaa ja vadelma.
Ohjeen taikinaan otin valion appelsiini boston-ohjeesta ja vaihdoin täytteet omiini.
Täytteenä käytin:
- Vadelmia
- Vanilja tuorejuustoa ja rahkaa
- Valkosuklaata
Tein päälle vielä kreemin tuorejuustosta ja tomusokerista.
Moni kakku päältä kaunis
Niin myös tämä, maku jakoi mielipiteet. Äitini mielestä se oli hieman liian makea, mutta täydellinen bostonin rakenne. Mummoni mielestä olisi voinut olla makeampikin.
Minusta se olisi myös voinut olla aavistuksen makeampi. Keitin pakastevadelmia vesitilkallisen kanssa. Olisi tullut parempi jos olisi vielä laittanut sokeria sekaan.
Olipa hauska kokeilu kuitenkin. Ensikertalaisena tykkäsin tehdä ja yllätyin, kuinka helppoa se oli.

Mummoni kertoi, että isomummoni oli kova leipomaan bostonin kakkuja, ihana sattuma, että valitsin tähän päivään tehdä bostonin. Ajan kerrostumia.