Keväisiä kuulumisia

Olen tehnyt käsitöitä paljon, en vain ole saanut vielä mitään päätökseen. Olen loppusuoralla monien töiden kanssa, joten postauksiakin alkaa ripotella pian enemmän.

Kesäpäivät viime viikolla innosti pellavaisen langan pariin. Puikoilla tulossa kesätoppi.

Tämä kevät on mennyt monien uusien asioiden parissa, olen rakentanut uutta tulevaisuutta ja kokenut draaman kaaria. Olen pettynyt ja noussut uudelleen, oivaltanut ja oppinut.

Kevät on tullut vauhdilla ja olen kulkenut lenkkejäni toukokuun vihreinä sadeiltoina. Miten hyvältä ilma voikaan tuoksua sateen jälkeen?

Olen myös aloittanut kehonmuokkauksen uudelleen ja tällä kertaa lopullisen viimeisen kerran. Minulla on taskussani avaimet onnistumiseen tällä kertaa ja vuoden päästä olen 30 kiloa kevyempi. Olen inspiroitunut aiheesta ja voin kirjoittaa siitä lisääkin jos täällä on kiinnostusta siihen.

Olen myös luonut uutta blogia, sillä pian aion kirjoittaa matkastani yrittäjäksi ja kukka-asioista. Pian kerron blogistani lisää.

Aion myös kirjoitella tänne käsityöasioitani joten tämäkin blogi jää tänne, ei huolta.

Millainen on ollut sinun kevääsi? Onko toiveita blogiaiheiden suhteen täällä?

Ihanaa kevättä, palataan pian.

Anniina

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s