Keväinen tupsupipo

Alkukevät on ihanaa, mutta vielä niin viileää aikaa.

Päivitin lasten talvikerrastot kevääseen ja kevätpipolle löytyi tarve.

Tahdoin tehdä kevyen, mutta lämpöisen kevääseen sopivan pipon joten valitsin merinopuuvillaisen ja ohuen merinolangan yhteen.

Nämä langat laitoin kokeilumielessä yhteen ja ihastuin hattaraiseen lopputulokseen.

Vanha roosa rauhoitti pinkkiä ja syntyi ihanan meleeratun oloinen pinta.

Pipo pääsi testaukseen viileässä kevätilmassa ja se oli oikein passeli.

Otin pipoon alkuperäisen ohjeen tästä

Lankamaailman ohjeesta.

Olin ajatellut pipoon yhtä tupsua, mutta päättäväinen pikkukaveri tahtoi kaksi tupsua, joten kaksi laitettiin

Piposta tuli hyvän kokoinen, menee varmasti käytössä parikin vuotta eteenpäin.

Merinopuuvilla yhdistelmästä tuli miellyttävä lopputulos, mikä ei kutita lapsen päätä.

Lämpimiä terveisiä viimeisiin viileisiin kevätpäiviin.🤎

Neulottu Frozen nuttu

Meillä eletään oman elämän Elsa-vaihetta, Frozen on ollut pitkään jo suosikkilistalla.

Frozen mekko on ollut kovassa käytössä, mutta se on niin kesäinen , että tein asuun sopivan paidan.


Tein paidan yhdestä lempilangoistani, merinopuuvillasta.

Lastenvaatteisiin tämä on käytännöllinen ja pehmeä ratkaisu. 

Paita lämmittää juuri sopivasti ja kestää käyttöä.


Miettiessäni paitaa minulle tuli mieleen tämän Frozen mekon helma, mikä on hauskasti liukuvärjätty.


Käytin paidassakin kolmea väriä ja tähänmeni melkein kolme kerää.

Neuloin nutun omasta päästäni ilman ohjetta ja lopputulos oli hyvä. Olisin voinut tehdä vielä reilumman koon, mutta opinpahan seuraavaan kertaan.


Käytin lisämausteena kimallelankaa ja paljettilankaa. Paljettilankaa laitoin vain alareunaan, jottei paidasta tule liian karkea.



Olemme tyttäreni kanssa yhdessä suunitelleet vielä koristuksia tähän paitaan, joista kerron vielä myöhemmässä postauksessa.

Frozen tunnelmia sinulle myös!

Säihkysäärystimet

Minulla oli käyttämättömänä lankavarastossani heijastinlankaa muutaman vuoden takaa.


Heijastinlankabuumi oli pari vuotta sitten niin kova juttu, että itsekin ostin sitä hieman varastoon.



En enää muista mihin tarkoitukseen lankaa tuolloin ostin ja mietinkin mihin  voisin kerän käyttää.

Olen pyöräillyt tänä vuonna tosi myöhälle joulukuuhun asti ja huomannut, että tykkään kylminäkin päivinä taittaa matkat töihin mieluien pyörällä.

Pyöräillessä pimeässä on tärkeää näkyä ja loistankin varmasti matkoillani kuin joulukuusi kaikkine valoineni ja heijastin härpäkkeideni kanssa.


Sain ajatuksen säihkysäärystimistä, mitkä tuolla pimeässä tuo lisäloistetta tyyliini ja samalla lämmittävät viimaisessa kyydissä.

Nämä ovat ensimmäiset säärystimeni aikuisiällä ja olen niin tykästynyt, että nämä on minulla sisällä ja ulkona kokoajan.





Tulimme kuvaamaan näitä säärystimiä luistelun lomassa ja hyvin ne loistavatkin.

Meidän pihalta on n. 50 metriä ulkojäälle, mikä lohduttaa mieltäni luistelun kaipuun iskiessä.



Rakas muodostelmaluisteluharrastus on ollut tauolla nyt neljä kuukautta ja kaipaus jäätä ja joukkuetta kohtaan on suuri.


Odotus kuitenkin palkitaan ja kun pääsee taas jäälle ystävien kanssa tekemään, ilo tulee olemaan suuri. Sitä jaksaa odottaa. 🖤

Pinkkiä unelmaa tunikan muodossa

Minun piti tehdä ystävänpäiväksi tästä uudesta pinkistä villaunelmasta postaus. Suunnitelmiin tuli viivästys, sillä joudui purkamaan takakappaletta ja valmistuminen viivästyi.

Aloitin ennen joulua neulomaan tätä paitaa ja siinä menikin tovi.

Tahdoin tehdä lämpimän paidan, missä on hyvä olla.

Löysinkin täydellisen ohjeen visiolleni vanhasta Suuri Käsityö-lehdestä.


Lankoina käytin  Hjertegarnin Alpaca 400 ja Filcolanan Tiliaa.


Nämä langat muodostivat ihanan pehmeän ja lämpimän lopputuloksen.

Tämä neule on täyttä luksusta.


Ompelin neuleeseen puumerkin muistutukseksi itselleni, kuinka ihanaa on pitää itse tehtyjä vaatteita päällä.


Olen onnessani, että tämä työ täytti odotukeni ja olen viihtynyt uudessa paidassani.

Isompia käsitöitä tehdessä olen oppinut pitkäjänteisemmäksi.


Nykyään minua ei lannista se etteivät asiat valmistu heti.

Useimmiten teen välissä pienen työn ja palaan virkistyneenä keskeneräisen aloitetun pariin.


Sinnikkään neulonnan jälkeen työn valmistuminen tuntuu voitolta.

Rakkaudella neulottu lämmittää vielä enemmän ja säilyttää arvonsa aikojenkin jälkeen.

Sain paidan valmiiksi juuri viimeisinä kunnon pakkaspäivinä ja paita ehti lämmittämään muutaman pakkaspäivän verran.

Voisin palata paitani kanssa vielä pakkaspäiviin.

Sukkia mummolle

Tässä tulee pieni postaus sukista ja ihan parhaasta sukkalangasta.

Minulla on ollut paljon etäopintoja ja olen niiden lomassa päässyt mukavasti neulomaan.

Oppimisessa neulominen auttaa aivojen aktivoimisessa, joten olen saanut tuplahyödyn.

Tahdoin tehdä rakkaalle mummolleni villasukat.

Parhaalle piti tehdä parhaasta, joten valitsin langaksi parasta mitä tiedän, Austermannin Step langan.

Mummoni ei niin neulonnasta välitä, joten neulon hänenkin edestä.

Olen täysin ihastunut tähän sukkalankaan, mistä löytyy Aloe veraa ja jojobaöljyä.


Tässä sullalangassa on monta hauskaa elementtiä. Lanka on ihanan ohutta, se hoitaa käsiä neuloessa, se liukuu puikolla täydellisesti ja siitä tulee hauskaa kuviota automaattisesti.

Olen ahkeroinut sukat nyt miehelleni, äidilleni ja mummolleni.

Huomaan, että muistan jo kaikki villasukan työvaiheet ulkoa. Kantapää on silti inhokkini,mutta hyväksyn sen.


Villasukat ovat ikoninen ja lämmittävä lahja.

On liikuttavaa, miten niin moni neuloo villasukkia sydämestään kaikille tutuille ja täysin tuntemattomillekin.


Villasukissa kulminoituu ihmisten vilpitön välittäminen ja auttamisen halu.

Rannalla neulottu rantamekko

Vihdoinkin koko kesän kestänyt neulonta on tullut päätökseen ja sain ylleni kesämekon.


Aloitin tekemään toppia, mutta neuloessa se muuttuikin mekoksi.


Ostin tämän langan kaksi vuotta sitten Teeteen alennusmyynneistä.

Langan nimi on Beachcomper ja se varmasti vaikutti valintaan mitä työstä tuli.




Tämä mekko oli minun kokeilu ilman ohjetta.

Otin topistani mallin ja muotoilin mekon sen mukaan. Olin yllättynyt miten lähelle pääsin visiotani.



Rakastan rantoja ja tämä työ valmistui hiljalleen auringon helliessä meren kohistessa.


En ole tällä hetkellä ollut kovin tuottoisa käsitöiden suhteen, sillä tämä mekko kesti ikuisuuden.

Vaikka työtä oli ihanaa neuloa, olen iloinen että se on tullut päätökseen.



Katseeni kääntyy kohti uutta työtä. Avaan pian lankakätköni, ja pähkäilen mitä seuraavaksi.

Suuntaamme tänään kohti pohjoista. Hilloja etsimään, saa nähdä millaisen saaliin saamme.

Lämmintä kesäpäivää sinulle!

Neulottu bleiseri for him

Annoin rakkaalleni joululahjaksi “lahjakortin”, mistä hän sai valita itselleen mieluisen neuleen, jonka hänelle rakkaudella valmistaisin.

Aloitin projektin pohjoisen reissulla ja suorastaan rakastin neuloa sitä siellä.

Tuijotin pihalla seisovaa kelohonkaa ja ihailin, kuinka tämä lanka suli kelohongan värimaailmaan.

Lupasin lahjakortissa valmistaa tuotteen kuukauden päivissä ja olin ihmeissäni, kuinka sainkin tehtyä tuon siinä ajassa.

Normaalisti projektini saattavat kestää vuosia.

Valmista tuli, vaikka viime metreillä oli muutamia muuttujia hihojen kanssa.

Saaja oli iloinen ja tyytyväinen lahjaansa.

Olen iloinen, että onnistuin tässä lahjavisiossani.

Käytin lankana Novitan Aalto-lankaa, minkä riittoisuus yllätti minut.

Lankaa jäi vielä jäljelle ja mietin mihin projektiin saisin loput kerät tuhottua?

Langan aaltoileva värien vaihtelu tekee bleiseristä mielenkiintoisen.

Tämä bleiseri on mielestäni sopivan rennon siisti, joten se toimii monessa tilaisuudessa.

Kesän kirpeisiin aamuihin työmatkalle tai viilenevien iltojen lämmikkeeksi.

Aurinkoista kevätpäivää sinulle myös!

Pitsiä ja puuterinroosaa|neulottu nuttu

Ihastelen aina neulottuja ja virkattuja pitsipintoja vaatteissa ja asusteissa.

Olin muutama vuosi sitten pitsineule-kurssilla ja aloittelin siellä vauvan pitsineuletta.

Neule jäi viittä vaille valmiiksi odottamaan valmistumista.

Näin kuvan ystäväni suloisesta vauvasta ja kuvasta tuli mieleeni tuo pitsineule.

Pitsineule täytyi tehdä valmiiksi uudelle saajalle.

Pitsin neulominen on ehdottomasti sellainen aihealue, missä tahtoisin itseäni kehittää.

Rakastan tutkailla erilaisia pitsipintoja ja kuvioita, miettiä millaisilla silmukoilla ne on saatu aikaan.

Tein mahtavan kirpparilöydön. Tämä kirja on täynnä samanhenkisiä vaatetuksia, kuin tekemäni nuttu.

Vaatteissa on käytetty kauniisti pitsiä tuomaan tietynlaista herkkyyttä.

En voi kuin ihailla kuvia kerta toisensa jälkeen. Tästä kirjasta valmistuu varmasti uusia tuotteita.

Kauniita hetkiä sinunkin päivään.

Vuosikymmen käsityöt

Vuoden viimeisinä päivinä on hyvä muistella menneitä.

Olen ollut puolivuosikymmentä tämän rakkaan luomisharrastuksen parissa.

Päädyin puikkoihin pikkuhiljaa sattumalta.

Alussa oli visio ja tarve, joita ei kaupasta saanut.

Tahdoin suloisen koiranpedin, haluamaani en löytänyt mistään, joten aloitin tekemään itse.

Tuo ihana peti sai pienen rasavillin hampasissa kyytiä, mutta tuosta työstä syntyi elämänmittainen rakkaus puikkojen ja koukkujen parissa.

Seuraavan kerran palasin puikkoihin kesällä 2016.

Vauva oli tulossa ja vauvalle tarvitsi unipesän ja monta muuta tärkeää.

Neulontaharrastus hiipi pienien onnistumisien ja oppimiselämyksien kautta sydämeen.

Löysin työväenopiston ihanat käsityökurssit, joilla olen päässyt nauttimaan ja oppimaan hyvässä seurassa.

Molemmat lapset ovat vuorollaan päässeet ottamaan osaa minun lankaharrasteisiin.

Toinen ihmettelee lankakerien määrää.

Toinen tutkailee lankalaatuja.

Puoleen vuosikymmeneen mahtuu paljon aloitettua, paljon pääteltyä ja siltä väliltä.

Uudelleen tehtyä ja hälläväliä olkoon noin-ratkaisuja.

Seuraavalta vuosikymmeneltä odotan paljon. Mieleni valtaa uudet tuulet ja haasteet.

Tässä harrastuksessa on parasta luoda lämmintä läheisilleen.

Ammentaa koukullinen rakkautta.

Neulottu luksus beanie

Olin pipoa vailla, joten loin sellaisen puikoille.

Yhdistin puuvillalangan luksus lankaan ja sain aikaiseksi luksus beanien.

Pähkäilin lankavarastoani tutkaillessa, mistä langasta tekisin.

Päädyin väriin, josta tuli mieleeni talven värien kirjo.

Pipoon on siitä mukava panostaa upeilla langoilla, että muutamalla kerällä saa jo tuotoksen.

Tuntuu hassulta verrata itsetehtyä pipoa markkinoiden verrokkeihin.

Tämä pipo päihittää hintavertailun ja tiedän, että se on rakkaudella ja tekemisen ilolla tuotettu.

Iloista loppuvuotta sinulle!