Pannukahvit Hossalla

Minun yksi tämän vuoden tavoitteista on tutustua uusiin kansallispuistoihin.

Viimeksi oli vuorossa Hossan kansallispuisto.


Suunnitelmanamme oli mennä Julma-ölkylle ihmettelemään, mutta sinne ei ollutkaan tietä näin talvisaikaan.

Päädyimme Hossaan, mikä oli myös hyvä vaihtoehto.

Hossassa olisi ollut reittien suhteen valinnanvaraa ja taukopaikkojakin mukavasti.

Lumi oli kuitenkin sen verran sulaa, ettei se enää kantanut joten useiden kompurointien jälkeen päädyimme lähimmälle taukopaikalle.Lapsia nauratti äidin kompuroimisjäljet.




Taukopaikka yllätti hyvillä puitteillaan. Kesällä siinä olisi varmasti ihana viettää hyvää aikaa.



Ostin retkeilypannun ja se pääsi heti testaukseen.

Keitimme Lavazzan pannukahvi puruista kahvit ja olipa hyvää.



Hossan retkestä jäi sellainen olo, että sinne pitää päästä vielä uudelleen näkemään enemmän paikkoja.


Teemme varmasti paluun vielä myöhemmin.



Suuntasimme takaisin kotiin ja etelän retket alkavat.

Ps. Hillakesä hiipii mieleen jo.

Retkeillen kevääseen

Kevät on täällä taas. Talvi sinnittelee viimeisiään ja aurinko sulattaa sitä lempeästi pois.


Kevät on minun rakkain vuodenaika, rakastan sitä tunnetta kun pimeän ajanjakson jälkeen valo tuo viestin kesästä.


Olemme palanneet retkipuuhiin talven tauon jälkeen ja käyneet kansallispuistoissa.

Vierailimme jo perinteeksi muodostuneella Kiutakönkäällä. Kävimme myös Hossan kansallispuistossa, siitä tulee oma postauksensa tämän jälkeen.


Pohdin kulkiessani, miten retkeillessä saa samalla hyvän spa-elämyksen ilmaiseksi.

Tihkusade antoi minun kasvoilleni kosteutushoidon.

Hengitin raikasta ilmaa syvälle keuhkoihini ja annoin keväisen kuusimetsän tuoksun täyttää sieraimeni.


Parin kilometrin matka taukopaikalle oli haastava kulkea.

Polku oli jäinen ja liukas. Jyrkät nousut ja laskut vaativat taiteilemista.


Grillipaikalle pääseminen oli suorastaan työvoitto ja tauko teki hyvää.



Jokaisessa lajissa ja harrastuksessa on kiva harjoittaa välinevarustelua.

Retkeilyn suhteen olemme pienesti tehneet hankintoja. Olen neulonut koko perheelle istuinalusia, joista kerron vielä lisää kun ne ovat valmiit.

Tahtoisin tehdä myös retkeilysukat, pullon lämmittäjän ja metsäkellintäpaidat.


Mieli oli retkellä levollinen ja onnellisuus huipussaan. 

En voi kylliksi kertoa, kuinka onnellinen tästä harrastuksesta olen. Ja siksi täällä bloginkin puolella asiaa hehkuttelen.


Onko sinulla antaa retkipaikkasuosituksia?

Kauniita luontopäiviä myös sinulle.

Ps. Luen tällä hetkellä kirjaa metsäkellintä, mikä ansaitsee täysin oman postauksensa myöhemmin. Mutta mainintana tässä lukuvinkki kiinnostuneille.

Neulottu Frozen nuttu

Meillä eletään oman elämän Elsa-vaihetta, Frozen on ollut pitkään jo suosikkilistalla.

Frozen mekko on ollut kovassa käytössä, mutta se on niin kesäinen , että tein asuun sopivan paidan.


Tein paidan yhdestä lempilangoistani, merinopuuvillasta.

Lastenvaatteisiin tämä on käytännöllinen ja pehmeä ratkaisu. 

Paita lämmittää juuri sopivasti ja kestää käyttöä.


Miettiessäni paitaa minulle tuli mieleen tämän Frozen mekon helma, mikä on hauskasti liukuvärjätty.


Käytin paidassakin kolmea väriä ja tähänmeni melkein kolme kerää.

Neuloin nutun omasta päästäni ilman ohjetta ja lopputulos oli hyvä. Olisin voinut tehdä vielä reilumman koon, mutta opinpahan seuraavaan kertaan.


Käytin lisämausteena kimallelankaa ja paljettilankaa. Paljettilankaa laitoin vain alareunaan, jottei paidasta tule liian karkea.



Olemme tyttäreni kanssa yhdessä suunitelleet vielä koristuksia tähän paitaan, joista kerron vielä myöhemmässä postauksessa.

Frozen tunnelmia sinulle myös!

Talvista taikaa

Tämä talvi on ollut ulkoilun suhteen antoisa.

Olen nauttinut niin täysillä, että sydämessä tuntuu lämpimältä, palatessani mielessäni hiihtoladuille.


Talven kiireesä hiihtoladut ovat olleet minulle latauspiste, paikka missä olen voinut hengittää ja rentoutua.


Olen myös tehnyt hiihtäessäni paljon ajatustyötä ja ratkaissut myös monia ongelmia.

Luonnolla on ihmeellinen vaikutus tehdä luovaksi.

Laduilla pitää myös pysähtyä ja ihmetellä. Miten kaunis talvinen maisema voi olla?

Hiihtoladut ovat olleet myös minun ja mieheni paras treffipaikka, missä olemme yhdessä nauttineet upeista hiihtopoluista.


Kahdeksan vuotta sitten mieheni kysyi minulta “tykkäätkö hiihtämisestä?”

Olimme tavanneet muutaman kerran ja mietin, kuinka mielenkiintoinen kysymys.

Tässä me nyt vuosia jälkeenpäin yhdessä hiihdämme.

Olemme löytäneet yhteisen talvisen harrastuksen ja toivottavasti saamme sitä jatkaa vuosienkin päästä.



Hiihtokilometrejä kertyi taakse kiitettävä määrä ja teimme hienoja lenkkejä eri maisemissa.

Talin hiihtopolusta tuli minun rakas lähireitti. Paloheinään poikkesin vaihtelun vuoksi ja viikonloppuisin explorasimme uusia maisemia.

Mieleenpainuvimmat ladut olivat ehdottomasti Arabianranta upeine merimaisemineen, Santahaminan jylhä merellinen latu sekä Vuosaaren mustavuori.

Hiihtomaisemat ovat muuttuneet keväisen vihreiksi.

Aurinko riisuu talven lumiviittaa ja muistuttaa lämmöllään tulevasta.

Ilokseni säätiedotuksessa luvattiin vielä muutamia pakkasia.

Latua riittää vielä.🖤

Tervetuloa 2021!

Tuntuu kuin siitä olisi yksi silmänräpäys kun kirjoitin tervetuloa 2020, tuntuu ettei vuodet enää vieri vaan ne kiitää ohitse hirmuista vautia.

Luin viime vuoden postauksen virkistääkseni muistia, mitä silloin toivoikaan ja tavoittelin.

Tämä vuodenvaihde tuntuu erityisen helpottavalta, ikäänkuin odottaa jo ensivuoden toiveekkaampaa aikaa.


Vallitsevasta maailmantilanteesta huolimatta vuodessa 2020 oli myös paljon hyvää. Paljon onnistumisia ja rohkeita tekoja.

Kirjoitin vuosi sitten siitä, kuinka tahtoisin raottaa ovea uuteen tuntemattomaan.

En kirjoittaessani tiennyt, että tuo ovi repäistäisiin auki sellaisella voimalla. Hyppy tuntemattomaan tapahtui niin nopeasti, että vieläkin miettii mitä tapahtuikaan.


Vuoden alussa listasin toiveita ja tavoitteita.

Listalta löytyi mm. kansallispuistoihin tutustuminen, hillan löytäminen, lankavarastojen puolittaminen, ja kehonmuokkausprojektin loppuunsaatto.

Kansallispuistoja tuli kierrettyä lähellä ja kaukana. Riisitunturi jäi mieleenpainuvimmaksi, sillä ajoin matkalla auton penkkaan ja jouduin hinaukseen.


Joulupukki muisti onneksi kirjalla, josta on varmasti iloa. Tämän kanssa on hyvä jatkaa tavoitteita kohti.

Vuodelle 2021 tahdon tavoitella seuraavia:

🖤 Lisää kansallispuistoiluja ja retkeilyjä

🖤 lankavaraston puolitus (tämä ei toteutunut 2020)
🖤 kehonmuokkausprojekti

🖤 tähtiin kurkottelu, kaukoputkella ka ilman
🖤 aikaa rakkaille

Yksi vuoden kohokohdista oli ehdottomasti hillamatka, mikä lämmittää mieltä vieläkin.

Vuoden yksi sykähdyttävin kokemus oli Hans Zimmerin konsertti, mikä oli yksi elämäni upeimpia kokemuksia.

Olin hankkinut liput joululahjaksi mieheni takia, mutta yllätyin siitä, miten se muutti minun maailmaani.

Toinen upea oli ystäväni järjestämä ryhmämatka Viroon. Naurua ja tilanteita riitti, ja kokonainen päivä parisuhdeaikaa.


Vuosi 2020 on ollut vastakohtien vuosi. Olen menettänyt paljon, mutta saanut enemmän tilalle.

Rakkaita on nähty vähemmän, mutta ne hetket jotka on vietetty yhdessä on ollut entistäkin tärkeämpiä ja rakkaampia.

Pelon ja epätoivon tunteet ovat vaihtuneet toivoon ja unelmiin.

Tervetuloa parempi vuosi 2021.


Toivon uuden vuoden tuovan sinulle sen mitä siltä toivot ja vievän mennessään sen, minkä tahdot taaksesi jättää.🖤

Välipäivien virkattu panta

Joulu meni ja välipäivistä on päässyt nauttimaan oikein kunnolla.

Tästä on hyvä jatkaa tarmokkaasti uuteen vuoteen. Akut ladattuina ja mieli raikkaana.

Joulupyhissä on parasta pysähtyminen. Olen hyvä pysähtelyssä, mutta jouluna, kun siihen on oikein lupa, se tuntuu erityisen hyvältä.

Välipäivät ovat koostuneet onnellisista ulkoiluhetkistä, joiden jälkeen on ollut ihana neuloa ja virkata kehon lämmetessä kylmän jälkeen.


Muistin lankavaraston Konmaritus-tavoitteeni ja virkkasin vanhasta muhkeasta villalangasta itselleni pannan.

Tämä lanka on sekoitus alpakkaa ja villaa, lanka on ollut aarrevarastossani neljä vuotta. Jo oli aikakin tehdä tästä muhku-unelmasta jotakin.

Olen erityisen ihastunut alpakkalankoihin niiden upean lämmön ja pehmeyden myötä.

Olen myös ilokseni huomannut, etten ole herkkähipiäinen joten ei tarvitse tuhlata aikaa miettimiseen kutittaako vai ei.


Virkkasin tämän pannan ohjeella, joka löytyy youtubesta, ohjeeseen pääsee tästä.

Tämä oli siinä mielessä tosi hyvä valinta, että virkattuna tästä tuli paljon muhkeampi ja tiiviimpi. (Tein ensin neuloen, mutta en tykännyt lopputuloksesta)


Hauska elementti tässä on myös se, että siitä tulee vaikutelma, että se olisi neulottu.

Tämänlainen pinta syntyi virkkaamalla puolipylvään ja piilosilmukan yhdistelmää kerroksen aina kerroksen päältä virkattuna.


Alkuperäisessä ohjeessa olisi pannan eteen tullut hieno solmu, mutta itselläni ei riittänyt lanka siihen, joten panta on hieman yksinkertaisempi.

Tämä oli todella nopea ja kiva projekti, suosittelen lämpimästi.


Huomenna on vuoden viimeinen päivä,  sen kunniaksi kirjoitan huomenna lisää tarinaa.

Joulun tuntua

Joulukuu ja luntakin jo ripottelee. Etsin pikkuhiljaa joulun tunnelmaa, vaikka mietinkin, miltä joulu tänä vuonna tuntuu?

Olen ihastunut luonnonläheisiin sisustusasioihin ja otin niistä myös vaikutteita tähän asetelmaan.

Olen lisäillyt joulua ripotellen sinne tänne ympäri kotia. Olohuoneen pöytää koristaa nyt pieni jouluasetelma.

Löysin Hemteksistä niin ihanan tuikkukipon, että se herätti heti vision jouluasetelmasta.

Keräsin maasta havuoksan, leikkasin uuden imupinnan ja asettelin maljakkoon. Oksa on pysynyt hyvänä ja välillä nenään kantautuu vieno joulun tuoksu.

Toinen ihana tuoksu kantautuu tästä kynttilästä, nimensä mukaisesti tämä tuo mieleen tuvan.

Kynttilän sytyttäessä matkaan mielessäni pohjoiseen ja tunnen lämpimän läiskähdyksen sydämessäni.

Aloitin etsimään joulua myös lukemalla tämän vuoden joululehteä, suosittelen tätä lämmöllä.

Paketoin myös muutaman lahjapaketin ja kuulin mielessäni lasten riemun.

Varmaa on se, että joulun tuntu herää viimeistään lasten aidosta ilosta ja jännityksestä.

Millasia jouluasioita sinä olet laittanut kotiisi?

Ummikon mietteitä hillastuksesta

Kerrroin viime postauksessa, että suuntaamme pohjoiseen hilloja keräilemään.

Kuinkas sitten kävikään?

Ajattelin jakaa ajatuksiani viikon soilla tarpomisen jälkeen.

Ensiksi historiaa.

Suot ovat minulle tuttuja vain koulun ympäristötiedon kirjoista. Ja nekin opit ovat jo unohtuneet.

Tänä kesänä pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni suolle.

Olen oppinut suunnattoman paljon näiden päivien aikana.

Suot ovat aina tuntuneet ajatuksena hieman pelottavilta.

Ensimmäisillä kerroilla sain sykkeen nousemaan jännityksestä.

Minulla oli mielikuvana oranssina siintävä hillamatto ja ämpärit täynnä keltaista kultaa.

Käytäntö oli toinen. Hilla jos toinen siellä täällä.

Ensimmäisen päivän saldo, ämpärin pohjallinen.

Turhautuminen tietämättömyydestä kasvoi.

Marjaharrastukseni oli kääntymässä olennaisesta epäolennaiseen. Saaliin mittaamiseen ja suorittamiseen.

Pysäytin asenteeni ja muistuttelin itselleni miksi marjastan ja hyväksyin sen tosiasian, että olen aloitteleva tekijä.

Marjastuksessa on kyse luonnosta. Havainnoinnista, oppimisesta ja nauttimisesta.

Kun nauttii polusta jota kulkee, palkintona oivaltaa paljon ja hillat puikahtelevat eteen kuin tilauksesta. Yksi kerrallaan ripotellen, näyttäen suuntaa aarrekohdalle.

Yritin kysellä facebook-ryhmästä, mistä kannattaisi etsiä ja sain muutamalta avuliaalta ihmiseltä kultaisia neuvoja.

Olin kuitenkin yllättynyt, että en saanut sen tarkemmin ihmisiltä tietoa seudun hillapaikoista.

Lähdin itse opiskelemaan soita.

Minulla on maastokartta-sovellus, josta etsin soita.

Lähdin umpimähkään valitsemalleni suolle ja kokeilin marjaonnea.

Opin nopeasti, miten kulkea suolla ja minne suunnistaa.

Koska olen uusi tekijä, olen varovainen ja hidas kulkija.

Hitaasti kulkiessa kiinnittää myös huomiota enemmän ympäröiviin luonnonaarteisiin.

Olen oppinut näkemään puista ja kasvillisuudesta, millaisilta paikoilta hillaa löytyy.

Olen myös huomannut, että korvet ja suon reunamat ovat mieleisiäni paikkoja kerätä.

Mehevimmät aarteet pilkahtavat välillä tielle lehtien alta.

Suurimmalla osalla soista, joilla olen vieraillut, olen löytänyt hillaa.

Mietin, miksi marjastus/sienestys/ kalastusasiat ovat niin salattuja? Suomen metsissä ja soilla varmasti riittää kaikille marjoja riittävästi.

Porolle maistui myös mökkipihan mustikat.

Tässä minun ummikkovinkit hillastukseen:

  • Maastokartta ja karttapaikka.fi ovat kätevät apuvälineet soiden kartoitukseen
  • Tallennan aina pysäköintini sijainnin google mapsiin, jotta minun on helppo navigoida takaisin jos eksyn
  • Värikkäät vaatteet ja pinkki ämpäri (saappaat myös pinkit tottakai), urheiluvaatteet ovat mukavimmat
  • Iso vesipullo ja suolapähkinät aina mukana repussa
  • Hyttyshattu olisi ollut kiva, mutta kaikki on täällä loppuunmyyty joten olen mennyt pelkällä hyttysprayllä
  • Poimiessa on samalla paras suunnistaa ruohonjuuritasolta seuraavaa kypsää hillaa
  • Ajatus aina polussa, jota kulkee. Muutaman kerran olen ajatuksissani pludannut polvia myöten
  • Puhelin ja autonavain minigrip pussissa repussa, akku täynnä aina
  • 112 sovellus puhelimeen asennettuna!

Onko sinulla marjastusvinkkejä jaettavaksi?

Tämä on kuulemma vuosituhannen marjakesä, joten nauttikaamme siitä kaikki yhdessä.