Ummikon mietteitä hillastuksesta

Kerrroin viime postauksessa, että suuntaamme pohjoiseen hilloja keräilemään.

Kuinkas sitten kävikään?

Ajattelin jakaa ajatuksiani viikon soilla tarpomisen jälkeen.

Ensiksi historiaa.

Suot ovat minulle tuttuja vain koulun ympäristötiedon kirjoista. Ja nekin opit ovat jo unohtuneet.

Tänä kesänä pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni suolle.

Olen oppinut suunnattoman paljon näiden päivien aikana.

Suot ovat aina tuntuneet ajatuksena hieman pelottavilta.

Ensimmäisillä kerroilla sain sykkeen nousemaan jännityksestä.

Minulla oli mielikuvana oranssina siintävä hillamatto ja ämpärit täynnä keltaista kultaa.

Käytäntö oli toinen. Hilla jos toinen siellä täällä.

Ensimmäisen päivän saldo, ämpärin pohjallinen.

Turhautuminen tietämättömyydestä kasvoi.

Marjaharrastukseni oli kääntymässä olennaisesta epäolennaiseen. Saaliin mittaamiseen ja suorittamiseen.

Pysäytin asenteeni ja muistuttelin itselleni miksi marjastan ja hyväksyin sen tosiasian, että olen aloitteleva tekijä.

Marjastuksessa on kyse luonnosta. Havainnoinnista, oppimisesta ja nauttimisesta.

Kun nauttii polusta jota kulkee, palkintona oivaltaa paljon ja hillat puikahtelevat eteen kuin tilauksesta. Yksi kerrallaan ripotellen, näyttäen suuntaa aarrekohdalle.

Yritin kysellä facebook-ryhmästä, mistä kannattaisi etsiä ja sain muutamalta avuliaalta ihmiseltä kultaisia neuvoja.

Olin kuitenkin yllättynyt, että en saanut sen tarkemmin ihmisiltä tietoa seudun hillapaikoista.

Lähdin itse opiskelemaan soita.

Minulla on maastokartta-sovellus, josta etsin soita.

Lähdin umpimähkään valitsemalleni suolle ja kokeilin marjaonnea.

Opin nopeasti, miten kulkea suolla ja minne suunnistaa.

Koska olen uusi tekijä, olen varovainen ja hidas kulkija.

Hitaasti kulkiessa kiinnittää myös huomiota enemmän ympäröiviin luonnonaarteisiin.

Olen oppinut näkemään puista ja kasvillisuudesta, millaisilta paikoilta hillaa löytyy.

Olen myös huomannut, että korvet ja suon reunamat ovat mieleisiäni paikkoja kerätä.

Mehevimmät aarteet pilkahtavat välillä tielle lehtien alta.

Suurimmalla osalla soista, joilla olen vieraillut, olen löytänyt hillaa.

Mietin, miksi marjastus/sienestys/ kalastusasiat ovat niin salattuja? Suomen metsissä ja soilla varmasti riittää kaikille marjoja riittävästi.

Porolle maistui myös mökkipihan mustikat.

Tässä minun ummikkovinkit hillastukseen:

  • Maastokartta ja karttapaikka.fi ovat kätevät apuvälineet soiden kartoitukseen
  • Tallennan aina pysäköintini sijainnin google mapsiin, jotta minun on helppo navigoida takaisin jos eksyn
  • Värikkäät vaatteet ja pinkki ämpäri (saappaat myös pinkit tottakai), urheiluvaatteet ovat mukavimmat
  • Iso vesipullo ja suolapähkinät aina mukana repussa
  • Hyttyshattu olisi ollut kiva, mutta kaikki on täällä loppuunmyyty joten olen mennyt pelkällä hyttysprayllä
  • Poimiessa on samalla paras suunnistaa ruohonjuuritasolta seuraavaa kypsää hillaa
  • Ajatus aina polussa, jota kulkee. Muutaman kerran olen ajatuksissani pludannut polvia myöten
  • Puhelin ja autonavain minigrip pussissa repussa, akku täynnä aina
  • 112 sovellus puhelimeen asennettuna!

Onko sinulla marjastusvinkkejä jaettavaksi?

Tämä on kuulemma vuosituhannen marjakesä, joten nauttikaamme siitä kaikki yhdessä.