Mitä kuuluu tonttutaloon?

Sain valmiiksi tonttutaloprojektin, jota aloittelin viime jouluna.

Tässä työssä ideat vain kasvoivat, mutta onneksi tätä voi jatkaa taas ensijouluna.

Jouluun on muutama päivä jäljellä ja tonttutalossa tapahtuu jouluisia asioita.

Onneksi jouluna voi neuloa lämpimiä paketteja läheisille.

Latoon parvelle pyrkii vaan,
Siellä hän pitää majaa;
Pääskyn naapuri suovallaan
On liki räystään rajaa;
Vaikka pääsky nyt poissa on,
Keväällä tuoksuun tuomiston
Kyllä se saapuu varmaan
Seurassa puolison armaan.
Silloin aina se sirkuttaa
Monta muistoa tieltä,
Ei toki tunne ongelmaa,
Näin joka kiusaa mieltä.
Seinän raosta loistaa kuu,
Ukon partahan kumottuu,
Liikkuu parta ja hulmaa,
Tonttu se miettii pulmaa.
Vaiti metsä on, alla jään
Kaikki elämä makaa,
Koski kuohuvi yksinään
Humuten metsän takaa.
Tonttu puoleksi unissaan
Ajan virtaa on kuulevinaan,
Tuumii, minne se vienee,
Missä sen lähde lienee.
Pakkasyö on, ja leiskuen
Pohja loimuja viskoo.
Kansa kartanon hiljaisen
Aamuhun unta kiskoo.
Ääneti kuu käy laskemaan,
Puissa lunta on valkeanaan,
Kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta.

Ote kappaleesta Tonttu

Viktor Rydberg, Lyyli Wartiovaara-Kallioniemi

Viime hetken DIY lahjat ja jouluntoivotus

Joulu koputtaa jo ja viimeiset lahjaväkerrykset on taputeltu.

Tein viime hetken lahjoina läheisille käsityö-tilauskupongit.

Leikkasin saajille vanhoista käsityölehdistä kuvia tuotteista, jotka olivat heidän näköisiään.

Näin on helpompi kartoittaa, mitä saaja tahtoo. Saaja tilaa minulta mieleisensä ja toimitan sen kuukauden päivissä.

Tämä on helppo viime hetken lahjaratkaisu.

Muuten olemme siivousta vaille valmiit jouluun.

Tahdon toivottaa sinulle rauhallista joulua. Olkoon joulusi juuri sellainen kuin sen toivot olevan.

Luukku 29 |Knitfriday

ONNEA JA ILOA NEULONNASTA

Blackfridayn kunniaksi kehittelin itselleni omanlaiseni tapahtuman, knitfridayn.

Tänään juhlistetaan käsityön ja itsetekemisen iloa.

Näpersin aamulla muistamiset muutamille käsitöiden ystäville.

Löysin tämän ihanan idean Pinterestistä. Hammastikuilla neulominen oli uusi kokemus.

Tänään juhlistan päivää ostamisen sijasta neulomalla rakkaudella ja ilolla.

Kaivan omasta lankavarastostani jonkin aloitetun työn ja saatan sen loppuuun kunnialla

.

Ilontäyteistä perjantaita!

Luukku 20 |DIY jouluoksa

“Jouluoksa on rakennettu, joulu on jo ovella…

Minulla oli visio jouluoksasta ja sellaisen rakensin.

Keräsin oksan kaatuneesta puusta ollessamme iltalenkillä pimeän aikaan, joten oksavalintani ei ollut paras mahdollinen.Lähdin toteuttamaan tätä ideaa sen kummempia ajattelematta ja vastaan tuli muutama kysymysmerkki.

Alku hyvin, kaikki hyvin. Maalaaminen oli näppärä keino.Mietin vielä kaipaisiko se kimalletta?

Valitsin yksinkertaisen oksan joten se näytti turhan yksinäiseltä ja epäsuhtaiselta maljakossa.Suurin kysymys oli minne sen laittaisin?

Alunperin näin sen ikkunalaudalla, mutta se ei päässyt oikeuksiinsa siinä.Oksa etsi pitkään paikkaansa ja päätyi lopulta television yläpuolella olevalle hyllylle.

Tällainen oksa olisi kerrassaan upea roikkumassa katossa tai koristamassa seinää.Huomioita jouluoksan tuunauksesta:

  • Jos teet oksaa maljakkoon, kannattaa ottaa 2-3 oksaa.
  • Kannattaa ottaa monihaarainen oksa mikä on näyttävämpi
  • Koristele kevyemmillä koristeilla

Seuraavaksi valmistuu helmisiä koristeita.

Luukku 14 |DIY makeat joulukoristeet

Tämän päivän luukku sisältää makean postauksen, hauskan pikkujoululahjan.

Näin tämän idean Pinterestissä ja minun oli pakko testata millaisia koristeita näistä tulisi.

Olen tehnyt aiemmin tällä tekniikalla nuo pienemmät pallot.

Tarvitset vain:

  • vettä
  • erikeepperiä
  • vesi-ilmapalloja
  • paperinarua ja kimalletta

Paperinaru dipataan liimaseokseen ja pyöritetään pallon päälle.

Dippaus kimalteeseen ja annetaan kuivua.

Jätin näihin päälle konvehdin mentävän raon johon kiinnitin rusetin raon päälle.

Näistä herkullisista palloista sai aikaan kauniin jouluasetelman.

Nämä ovat myös mainio pikkujoululahjaidea.