Pannukahvit Hossalla

Minun yksi tämän vuoden tavoitteista on tutustua uusiin kansallispuistoihin.

Viimeksi oli vuorossa Hossan kansallispuisto.


Suunnitelmanamme oli mennä Julma-ölkylle ihmettelemään, mutta sinne ei ollutkaan tietä näin talvisaikaan.

Päädyimme Hossaan, mikä oli myös hyvä vaihtoehto.

Hossassa olisi ollut reittien suhteen valinnanvaraa ja taukopaikkojakin mukavasti.

Lumi oli kuitenkin sen verran sulaa, ettei se enää kantanut joten useiden kompurointien jälkeen päädyimme lähimmälle taukopaikalle.Lapsia nauratti äidin kompuroimisjäljet.




Taukopaikka yllätti hyvillä puitteillaan. Kesällä siinä olisi varmasti ihana viettää hyvää aikaa.



Ostin retkeilypannun ja se pääsi heti testaukseen.

Keitimme Lavazzan pannukahvi puruista kahvit ja olipa hyvää.



Hossan retkestä jäi sellainen olo, että sinne pitää päästä vielä uudelleen näkemään enemmän paikkoja.


Teemme varmasti paluun vielä myöhemmin.



Suuntasimme takaisin kotiin ja etelän retket alkavat.

Ps. Hillakesä hiipii mieleen jo.

Retkeillen kevääseen

Kevät on täällä taas. Talvi sinnittelee viimeisiään ja aurinko sulattaa sitä lempeästi pois.


Kevät on minun rakkain vuodenaika, rakastan sitä tunnetta kun pimeän ajanjakson jälkeen valo tuo viestin kesästä.


Olemme palanneet retkipuuhiin talven tauon jälkeen ja käyneet kansallispuistoissa.

Vierailimme jo perinteeksi muodostuneella Kiutakönkäällä. Kävimme myös Hossan kansallispuistossa, siitä tulee oma postauksensa tämän jälkeen.


Pohdin kulkiessani, miten retkeillessä saa samalla hyvän spa-elämyksen ilmaiseksi.

Tihkusade antoi minun kasvoilleni kosteutushoidon.

Hengitin raikasta ilmaa syvälle keuhkoihini ja annoin keväisen kuusimetsän tuoksun täyttää sieraimeni.


Parin kilometrin matka taukopaikalle oli haastava kulkea.

Polku oli jäinen ja liukas. Jyrkät nousut ja laskut vaativat taiteilemista.


Grillipaikalle pääseminen oli suorastaan työvoitto ja tauko teki hyvää.



Jokaisessa lajissa ja harrastuksessa on kiva harjoittaa välinevarustelua.

Retkeilyn suhteen olemme pienesti tehneet hankintoja. Olen neulonut koko perheelle istuinalusia, joista kerron vielä lisää kun ne ovat valmiit.

Tahtoisin tehdä myös retkeilysukat, pullon lämmittäjän ja metsäkellintäpaidat.


Mieli oli retkellä levollinen ja onnellisuus huipussaan. 

En voi kylliksi kertoa, kuinka onnellinen tästä harrastuksesta olen. Ja siksi täällä bloginkin puolella asiaa hehkuttelen.


Onko sinulla antaa retkipaikkasuosituksia?

Kauniita luontopäiviä myös sinulle.

Ps. Luen tällä hetkellä kirjaa metsäkellintä, mikä ansaitsee täysin oman postauksensa myöhemmin. Mutta mainintana tässä lukuvinkki kiinnostuneille.

Talvista taikaa

Tämä talvi on ollut ulkoilun suhteen antoisa.

Olen nauttinut niin täysillä, että sydämessä tuntuu lämpimältä, palatessani mielessäni hiihtoladuille.


Talven kiireesä hiihtoladut ovat olleet minulle latauspiste, paikka missä olen voinut hengittää ja rentoutua.


Olen myös tehnyt hiihtäessäni paljon ajatustyötä ja ratkaissut myös monia ongelmia.

Luonnolla on ihmeellinen vaikutus tehdä luovaksi.

Laduilla pitää myös pysähtyä ja ihmetellä. Miten kaunis talvinen maisema voi olla?

Hiihtoladut ovat olleet myös minun ja mieheni paras treffipaikka, missä olemme yhdessä nauttineet upeista hiihtopoluista.


Kahdeksan vuotta sitten mieheni kysyi minulta “tykkäätkö hiihtämisestä?”

Olimme tavanneet muutaman kerran ja mietin, kuinka mielenkiintoinen kysymys.

Tässä me nyt vuosia jälkeenpäin yhdessä hiihdämme.

Olemme löytäneet yhteisen talvisen harrastuksen ja toivottavasti saamme sitä jatkaa vuosienkin päästä.



Hiihtokilometrejä kertyi taakse kiitettävä määrä ja teimme hienoja lenkkejä eri maisemissa.

Talin hiihtopolusta tuli minun rakas lähireitti. Paloheinään poikkesin vaihtelun vuoksi ja viikonloppuisin explorasimme uusia maisemia.

Mieleenpainuvimmat ladut olivat ehdottomasti Arabianranta upeine merimaisemineen, Santahaminan jylhä merellinen latu sekä Vuosaaren mustavuori.

Hiihtomaisemat ovat muuttuneet keväisen vihreiksi.

Aurinko riisuu talven lumiviittaa ja muistuttaa lämmöllään tulevasta.

Ilokseni säätiedotuksessa luvattiin vielä muutamia pakkasia.

Latua riittää vielä.🖤

Ummikon mietteitä hillastuksesta

Kerrroin viime postauksessa, että suuntaamme pohjoiseen hilloja keräilemään.

Kuinkas sitten kävikään?

Ajattelin jakaa ajatuksiani viikon soilla tarpomisen jälkeen.

Ensiksi historiaa.

Suot ovat minulle tuttuja vain koulun ympäristötiedon kirjoista. Ja nekin opit ovat jo unohtuneet.

Tänä kesänä pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni suolle.

Olen oppinut suunnattoman paljon näiden päivien aikana.

Suot ovat aina tuntuneet ajatuksena hieman pelottavilta.

Ensimmäisillä kerroilla sain sykkeen nousemaan jännityksestä.

Minulla oli mielikuvana oranssina siintävä hillamatto ja ämpärit täynnä keltaista kultaa.

Käytäntö oli toinen. Hilla jos toinen siellä täällä.

Ensimmäisen päivän saldo, ämpärin pohjallinen.

Turhautuminen tietämättömyydestä kasvoi.

Marjaharrastukseni oli kääntymässä olennaisesta epäolennaiseen. Saaliin mittaamiseen ja suorittamiseen.

Pysäytin asenteeni ja muistuttelin itselleni miksi marjastan ja hyväksyin sen tosiasian, että olen aloitteleva tekijä.

Marjastuksessa on kyse luonnosta. Havainnoinnista, oppimisesta ja nauttimisesta.

Kun nauttii polusta jota kulkee, palkintona oivaltaa paljon ja hillat puikahtelevat eteen kuin tilauksesta. Yksi kerrallaan ripotellen, näyttäen suuntaa aarrekohdalle.

Yritin kysellä facebook-ryhmästä, mistä kannattaisi etsiä ja sain muutamalta avuliaalta ihmiseltä kultaisia neuvoja.

Olin kuitenkin yllättynyt, että en saanut sen tarkemmin ihmisiltä tietoa seudun hillapaikoista.

Lähdin itse opiskelemaan soita.

Minulla on maastokartta-sovellus, josta etsin soita.

Lähdin umpimähkään valitsemalleni suolle ja kokeilin marjaonnea.

Opin nopeasti, miten kulkea suolla ja minne suunnistaa.

Koska olen uusi tekijä, olen varovainen ja hidas kulkija.

Hitaasti kulkiessa kiinnittää myös huomiota enemmän ympäröiviin luonnonaarteisiin.

Olen oppinut näkemään puista ja kasvillisuudesta, millaisilta paikoilta hillaa löytyy.

Olen myös huomannut, että korvet ja suon reunamat ovat mieleisiäni paikkoja kerätä.

Mehevimmät aarteet pilkahtavat välillä tielle lehtien alta.

Suurimmalla osalla soista, joilla olen vieraillut, olen löytänyt hillaa.

Mietin, miksi marjastus/sienestys/ kalastusasiat ovat niin salattuja? Suomen metsissä ja soilla varmasti riittää kaikille marjoja riittävästi.

Porolle maistui myös mökkipihan mustikat.

Tässä minun ummikkovinkit hillastukseen:

  • Maastokartta ja karttapaikka.fi ovat kätevät apuvälineet soiden kartoitukseen
  • Tallennan aina pysäköintini sijainnin google mapsiin, jotta minun on helppo navigoida takaisin jos eksyn
  • Värikkäät vaatteet ja pinkki ämpäri (saappaat myös pinkit tottakai), urheiluvaatteet ovat mukavimmat
  • Iso vesipullo ja suolapähkinät aina mukana repussa
  • Hyttyshattu olisi ollut kiva, mutta kaikki on täällä loppuunmyyty joten olen mennyt pelkällä hyttysprayllä
  • Poimiessa on samalla paras suunnistaa ruohonjuuritasolta seuraavaa kypsää hillaa
  • Ajatus aina polussa, jota kulkee. Muutaman kerran olen ajatuksissani pludannut polvia myöten
  • Puhelin ja autonavain minigrip pussissa repussa, akku täynnä aina
  • 112 sovellus puhelimeen asennettuna!

Onko sinulla marjastusvinkkejä jaettavaksi?

Tämä on kuulemma vuosituhannen marjakesä, joten nauttikaamme siitä kaikki yhdessä.