Pyöräkausi on parhaimmillaan, siksi ajattelin kirjoittaa pienen hehkutuksen meidän pyöräkärryistä.
Alkukesän raikkaassa vehreydessä on ihanaa pyöräillä.
Viime kesä oli meille mitä rakkain pyöräilykesä. Teimme monien tuntien pyöräilylenkkejä ihaniin paikkoihin. Pyörällä näkee niin helposti paikkoja.
Tämän kesän pyöräilyä perheen kanssa odotimme innoissamme jo alkukeväästä. Perheenlisäyksen myötä meillä oli hankittavana pyöräkärry kahdelle lapselle. Olimme tutustuneet Thulen turvaistuimeen esikoisen kanssa ja olimme hyvin vakuuttuneita.
Käyttömäärää on hyvä miettiä. Kuinka paljon kärryä tulee käyttämään ja kuinka pitkillä matkoilla? Me tiesimme, että kärry tulee päivittäiseen käyttöön pitkille lenkeille, joten tahdoimme löytää mahdollisimman toimivan ratkaisun.
Me etsimme mahdollisimman kevyttä ja helposti ohjattavaa kärryä. Ajatuksena oli, että kärryjä voisi käyttää myös rattaina kun oltaisiin määränpäässä.
Alitajunnassa meillä oli hyvä mielikuva Thulesta ja päädyimmekin lopulta Thulen Coaster XT malliin. Rakkaat sukulaiset hommasivat meille tämän upean menopelin kuopuksemme ristiäislahjaksi.🖤
Olemme nyt päässeet pyöräilyn makuun ja annan vahvimman suositukseni tälle kärrylle.
Kärryt ovat juuri, sitä mitä ajattelimme, kevyet ja erittäin näppärät irrottaa ja kiinnittää.
Tavaratilaa on loistavasti. Mukaan mahtuu kauppakassit, piknikeväät tai tarhakamppeet tarpeista riippuen.
Kärryt toimivat myös erikseen rattaina. Ne ovat erittäin kevyet ja helpot ohjata. Kaupassa mahtuu liikkumaan helposti.
Pyörän kyytiin on hyvä nukahtaa.
Hommasimme 7kk ikäiselle kuopukselle erillisen vauvan tuen.
Päiväkotimatkat ja kauppareissut ovat saaneet täysin uuden merkityksen. Niistä on tullut minulle tärkeitä vapauden hetkiä nauttia luonnosta ja tuulesta kasvoilla.
Jyrkän nousun jälkeen on hyvä tasata hengitystä näissä maisemissa.
Kuopus nukkuu kärryissä, on äidin aika ladata akkuja ja nauttia päiväkahvi.
Mikä parasta, lapset nauttivat suunnattomasti kyydistä, koko perhe iloitsee.
Reissu Linnanmäellä, popparit nautittiin kärryissä.
Kesällä lasten kanssa pyörällä liikkuminen on mitä parhain menomuoto.
Tuokoon tämä kesä tullessaan paljon ihania pyöräilyhetkiä.